Ajatuksia yhteiskunnasta

Päätöksiä tulevaisuutta varten – ei vain seuraavaan budjettiin. Asumistuesta alkoholipolitiikkaan.

Hyvä politiikka ei tarkoita pelkästään tämän päivän ongelmien ratkaisemista, vaan myös sitä, että uskalletaan katsoa pidemmälle tulevaisuuteen. Usein nopea säästö näyttää paperilla hyvältä, mutta voi muuttua vuosien saatossa moninkertaiseksi kustannukseksi. Siksi päätöksiä ei pitäisi tehdä vain seuraavaa budjettikautta varten, vaan seuraavia sukupolvia ajatellen.

Yksi tärkeimmistä nykyhetken asioista on julkisen terveydenhuollon turvaaminen ja kehittäminen. Suomen ei pidä ajautua tilanteeseen, jossa valtio on yhä riippuvaisempi yksityisistä palveluntuottajista. Toimivan julkisen terveydenhuollon tulee olla koko hyvinvointiyhteiskunnan perusta. Jokaisella ihmisellä on oltava mahdollisuus saada tarvitsemansa hoito riippumatta omasta taloudellisesta tilanteestaan.

Myös tukijärjestelmämme kaipaa perusteellista uudistamista. Nykyinen järjestelmä on monimutkainen ja sen vaikutuksia tulisi tarkastella rehellisesti. Kenelle tuet lopulta päätyvät ja mitä ne todella tukevat.

Hyvä esimerkki tästä on asumistuki. Käytännössä merkittävä osa asumistuesta siirtyy vuokranantajille. Tuen saajalla ei ole mahdollisuutta käyttää rahaa muuhun tarkoitukseen, joten kyse ei varsinaisesti ole vapaasti käytettävästä tulosta, vaan rahasta, joka kulkee tuen tarvitsijan kautta eteenpäin taholle, joka ei tosiasiallisesti valtion tukea tarvitse. Samalla asumistuki ylläpitää vuokratasoa korkeammalla kuin puhtaasti markkinaehtoisessa tilanteessa olisi todennäköistä. Tukijärjestelmää tulisi uudistaa niin, että se aidosti auttaa ihmisiä eikä samalla vääristä markkinoita.

Ymmärrettävästi olen aktiivisesti ravintola-alan yrittäjänä seurannut myös alkoholipolitiikan käänteitä ja alkoholipolitiikassakin olisi syytä tarkastella päätöksiä kokonaisuuden näkökulmasta. Viimeisin alkoholilain uudistus, joka mahdollisti alkoholin kotiinkuljetuksen laajemmin, oli mielestäni väärä painotus. On vaikea nähdä, mitä yhteiskunnallista ongelmaa tällä ratkaisulla pyrittiin korjaamaan. Se ei tue valvottua anniskelua, vaan siirtää alkoholin kulutusta entistä enemmän koteihin ja valvomattomiin olosuhteisiin.

Työllisyysvaikutuksetkin jäävät vähäisiksi. Uudistus ei vahvista suomalaista ravintola- ja horeca-alaa eikä luo merkittävästi uusia työpaikkoja ravintoloihin tai baareihin. Käytännössä hyöty kohdistunee lähinnä, jo nyt mittavaa voittoa tekeville, kotiinkuljetuspalveluille.

Itse kulkisin toiseen suuntaan. Sallisin anniskeluluvan omaaville ravintoloille oikeuden myydä viinejä myös mukaan asiakkaalle. Ravintola-ala on kiistatta yksi Suomen suurimmista työllistäjistä, ja ala kamppailee jatkuvasti muuttuvan toimintaympäristön, kasvaneiden kustannusten ja kiristyvän kilpailun kanssa. Mahdollisuus viinien ulosmyyntiin loisi ravintola-alalle kokonaan uuden liiketoimintamahdollisuuden ja auttaisi jo olemassa olevia ravintoloita kehittämään palvelujaan vastaamaan muuttuneeseen kysyntään.

Sen sijaan en näe perusteltuna viinien siirtämistä päivittäistavarakauppoihin. Hyöty kohdistuisi ennen kaikkea kahdelle suurelle kauppaketjulle joiden valtaa markkinoihin ei missään nimessä tule ainakaan lisätä ja laajentaa. Politiikan tärkein tehtävä ei ole tehdä näyttäviä päätöksiä, vaan viisaita päätöksiä. Sellaisia, jotka kestävät aikaa ja joiden vaikutukset näkyvät myönteisesti vielä vuosienkin päästä. Suomi tarvitsee pitkäjänteistä päätöksentekoa, jossa talous, hyvinvointi ja yrittäjyys eivät ole toistensa vastakohtia, vaan tukevat toisiaan.

Perintöverosta vastuulliseen päätöksentekoon - kaiken ei tarvitse olla joko tai

Isäni kuoltua hiljattain, tuli kohdattua paljon käytännön asioita, joihin ei ollut koskaan aiemmin tarvinnut perehtyä. Yksi niistä oli perintövero.

Olin pitkään kuunnellut julkista keskustelua siinä uskossa, että vaihtoehtoja on vain kaksi: joko perintövero poistetaan tai se pidetään ennallaan. Perehdyttyäni asiaan yllätyin itsekin. Alle 30 000 euron perintöosuudesta ei nykyisin makseta perintöveroa lainkaan.

Se herätti ajatuksen, joka ulottuu paljon perintöveroa laajemmalle.

Miksi julkisessa keskustelussa vaihtoehdot näyttävät niin usein olevan vain kyllä tai ei? Miksi puhumme niin harvoin siitä, voitaisiinko järjestelmää kehittää askel kerrallaan? Pitäisikö esimerkiksi verottoman perinnön rajaa tarkistaa? Onko nykyinen taso oikeudenmukainen? Miten muutokset vaikuttaisivat valtiontalouteen ja tavallisiin suomalaisiin?

Valtiontalous on vaikeassa tilanteessa. Siksi olisi vastuutonta luvata ratkaisuja kertomatta, miten niiden vaikutukset julkiseen talouteen korvataan. Mutta yhtä lailla olisi virhe ajatella, ettei nykyisiä rakenteita voisi koskaan kehittää. Todellisuus löytyy harvoin ääripäistä.

Sama ilmiö näkyy monessa muussakin asiassa. Julkisessa keskustelussa korostuvat usein voimakkaimmat mielipiteet, koska ne saavat eniten huomiota. Samaan aikaan harkitseva keskustelu, vaihtoehtojen punnitseminen ja kompromissien etsiminen jäävät helposti näkymättömiin. Siltikin, vaikka juuri niistä rakentuu hyvä sekä vastuullinen päätöksenteko.

Minulle kansanedustajuus tarkoittaakin ennen kaikkea vastuuta. Vastuuta kuunnella, perehtyä ja etsiä ratkaisuja, jotka huomioivat mahdollisimman laajasti suomalaisten erilaiset elämäntilanteet. Ei vain niiden, jotka ajattelevat kuten minä, vaan myös niiden, jotka ovat kanssani eri mieltä.

Demokratia ei vahvistu sillä, että huudamme entistä kovempaa omista poteroistamme. Se vahvistuu silloin, kun uskallamme nähdä myös niiden perustelut, jotka ovat kanssamme eri mieltä, ja etsiä ratkaisuja, jotka vievät Suomea eteenpäin, meitä eteenpäin - yhdessä, kansakuntana. Minulle kansanedustajuus tarkoittaa juuri tätä. Ei oman kuplan miellyttämistä eikä vastakkainasettelun ruokkimista, vaan kykyä nähdä kokonaisuus ja tehdä päätöksiä kaikkien suomalaisten puolesta – myös niiden, jotka eivät minua äänestäisi.

Yritysverotuksen seuraava askel

Näen erityisesti pienet yritykset ja niiden kasvun mahdollistamista edistävät toimet, avainasemassa talouden kurssin kääntämisessä ja työllisyystilanteen parantamisessa.

Koska kyllä Suomen talous tarvitsee kasvua. Siitä nyt varmaankin ollaan lähes yksimielisiä. Silti keskustelu esimerkiksi yritysverotuksesta ajautuu usein vastakkainasetteluun: joko veroja pitää laskea reilusti tai niihin ei saa koskea muuta kuin nostamalla. Vastakkainasettelun sijasta tulisi pyrkiä etsimään ratkaisuja joiden vaikutuksilla saataisiin parhaita mahdollisia tuloksia - kokonaisvaltaisesti.

Olen seurannut kiinnostuneena Viron yritysveromallia, jossa yritystä kannustetaan kasvamaan antamalla mahdollisuus investoida voitot takaisin liiketoimintaan ennen verotusta. En kuitenkaan usko, että Suomen pitäisi kopioida järjestelmää sellaisenaan. Suomessahan yrityksen voittoa verotetaan yhtiötasolla (yhteisövero), vaikka voittoa ei nostettaisi ulos yrityksestä. Virossa taas yritys maksaa tuloveroa pääsääntöisesti vasta silloin, kun voittoa jaetaan omistajille.

En siis usko, että yritysten voittojen verotus voidaan kokonaan poistaa. Maailma muuttuu vauhdilla, väestö ikääntyy ja julkinen talous on jo valmiiksi kovassa paineessa. Tulevaisuudessa emme voi rakentaa hyvinvointiyhteiskuntaa pelkästään työn verotuksen varaan. Tärkein asia josta tulisi avata keskustelua on se, miten me voisimme helpottaa juuri pienten yritysten kasvua nykyistä enemmän. Voisiko yrityksellä olla mahdollisuus jättää tietty määrä vuosittaisesta voitostaan yrityksen kehittämiseen ilman välitöntä veroseuraamusta? Ei omistajien kulutukseen, vaan investointeihin, uusiin työntekijöihin, koneisiin, teknologiaan tai kansainvälistymiseen. Verot maksettaisiin myöhemmin, kun varat nostetaan yrityksestä omistajien käyttöön. Voitaisiinko pk-yritykselle sallia vuosittain esimerkiksi 50 000-100 000 euroa, jonka voisi yrityksen tekemästä voitoista jättää yrityksen kasvuun ilman yhteisöveroa tai kevennetyllä verolla.

Tällainen malli ei poistaisi yritysverotusta. Se antaisi kasvuhaluisille yrityksille enemmän liikkumavaraa juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Suomessa puhutaan paljon uusista työpaikoista. Todellisuudessa suuri osa niistä syntyy pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Siksi meidän pitäisi miettiä ennen kaikkea sitä, miten niiden kasvun esteitä voidaan purkaa vastuullisesti.

Meidän tehtävä ei tulisi olla valita joko yritykset tai julkinen talous. Meidän tehtävämme tulisi olla rakentaa ratkaisuja, joissa molemmat voivat menestyä. Kun yrityksillä on paremmat mahdollisuudet kasvaa, syntyy enemmän investointeja, enemmän työpaikkoja ja pitkällä aikavälillä myös enemmän verotuloja. Kasvu ei synny vastakkainasettelusta. Se syntyy siitä, että annamme yrittäjille mahdollisuuden rakentaa tulevaisuutta – vastuullisesti ja yhteiskunnan kokonaisetu huomioiden.

Terveydenhuollon luisu kohti riippuvuutta yksityisistä toimijoista

Oletko valmis uskomaan, että voittoa tavoittelevat yritykset tulisivat valtiolle taloudellisesti järkevämmäksi ratkaisuksi kuin palveluiden tuottaminen itse? Puheet valinnanvapaudesta ja jonojen purkamisesta ovat toki kauniita - mutta perusteiltaan lyhytnäköisiä.

Terveyspalveluita on siirtynyt yksityiselle puolelle, koska ensin leikkauksilla ollaan rampautettu julkista sektoria ja näin luotu markkinarako yksityiselle puolelle. Nyt kun yksityiset toimijat saavat jalansijaa markkinoilla, julkinen terveydenhuolto menettää entistä enemmän resursseja ja potilaita yksityisille toimijoille. Tämän seurauksena julkisia terveyspalveluja siirretään yhä enenevissä määrin yksityiselle sektorille. Sitä perustellaan tehokkuudella ja säästöillä. Mutta mitä tapahtuu sitten, kun julkinen terveydenhuolto on vähitellen rampautettu? Kun ihmisillä ei enää ole toimivaa julkista vaihtoehtoa?

Silloin meistä tulee riippuvaisia yksityisistä toimijoista.

Ja jos hinnat silloin nousevat — kuten markkinoilla usein tapahtuu — kuka maksaa? Tavallinen suomalainen. Veronmaksaja. Potilas.

Minä en halua Suomea, jossa hyvä hoito riippuu lompakon paksuudesta.

Haluan Suomen, jossa ihmisarvo ei ole markkinahyödyke.

Jos meidän on ollut ”pakko leikata” julkisen terveydenhuollon kustannuksista niin miten ihmeessä meillä on nyt varaa tarjota sitä rahaa yksityiselle puolelle ja vielä suuremmissa määrin? Ihmisarvoa ei koskaan tulisi mitata rahassa eikä ihmisten perusturvalla kuulu tehdä bisnestä. Se on vaarallinen tie jolle meistä kenenkään ei pitäisi haluta astua. Näille ajatuksille kannattaa uhrata tovi jos toinenkin, kun teemme valintoja siitä keitä me tulevissa eduskuntavaaleissa valitsemme äänestää.

Tavallisen ihmisen ja pienyrittäjän äänen tulisi kuulua päätöksenteossa

Paljonhan puhutaan työnekijän asemasta sekä oikeuksista ja puhutaan työnantajan velvoitteista sekä vastuista. Pienyrityksissä ei useinkaan päältäpäin näe, kuka se yrittäjä on ja ketkä työntekijöitä – töitä tehdään rinta rinnan.

Suomalainen hyvinvointi rakentuu ihmisten työstä – siitä työstä, jota tehdään yrityksissä, työpaikoilla, kodeissa ja yhteisöissä ympäri Suomen. Siksi meidän pitää pystyä pitämään huolta sekä työntekijästä että yrittäjästä. Eli siitä, jolla on vakituinen palkka, sekä siitä, joka ei vielä tiedä, mitä seuraava kuukausi tuo tullessaan.

Tällä vaalikaudella on noussut aivan liian ilmeiseksi, että tavallisen ihmisen ja pienyrittäjän ääni kuuluu päätöksenteossa liian vähän. Korulauseita meille kyllä tarjoillaan. Mutta teot ne ovat, jotka lopulta kertovat totuuden. Suomi on saatava takaisin tilanteeseen, jossa ahkeruus, yrittäminen ja työn tekeminen ovat asioita, joista kannattaa palkita – ei rangaista.

Meille luvattiin 100 000 uutta työpaikkaa. Saimme jotakuinkin 100 000 uutta työtöntä. Minua pelottaa jo valmiiksi, mitä meille seuraavaksi tullaan lupaamaan.

Pienyrittäjälle puhutaan yrittäjyyden arvostamisesta, mutta samaan aikaan arki on monelle jatkuvaa selviytymistä. Palkat pitää maksaa, laskut pitää maksaa, verot pitää maksaa ja kaiken päälle pitäisi vielä löytyä uskoa ja voimia kehittää omaa yritystä ja työllistää muitakin. Pienyrittäjät eivät tarvitse kauniita puheita. He tarvitsevat päätöksiä, jotka tekevät yrittämisestä oikeasti mahdollista.

Ja samaan aikaan aivan liian moni tavallinen suomalainen miettii, riittävätkö rahat kuukauden loppuun. Miten asuminen maksetaan, miten perhe elätetään ja onko omalla työllä enää mahdollista rakentaa itselleen ja lapsilleen turvallista tulevaisuutta.

Me tarvitsemme päätöksentekoon mukaan ihmisiä, joilla on konkreettinen kokemus siitä, mitä yrittäminen Suomessa pienyrityksen tasolla oikeasti on. Me tarvitsemme mukaan ihmisiä, joille tavallisen palkansaajan elämä ei ole vain toreilla kuultuja tarinoita. Me tarvitsemme mukaan ihmisiä, jotka ovat valmiita rakentamaan tulevaisuutta toisia kunnioittaen, rinta rinnan, itseään korottamatta.

Minä tarjoan päätöksentekoon kokemusta siitä arjesta, jossa työtä tehdään silloinkin kun väsyttää. Jossa yrittäjänä kannetaan vastuuta omasta toimeentulosta, työntekijöistä ja yrityksen tulevaisuudesta. Ja jossa samalla eletään aivan samaa tavallisen ihmisen elämää kuin kaikki muutkin.

Kun vaalit sitten keväällä koittavat, minä toivon, että muistamme yhden asian: Punnitaan tekoja, ei korulauseita.

Takaisin alkuun